On latinaa ja meinaa jotakuinkin että aika kultaa muistot vai olikos se että hyvät tavat kunniaan vai hetkinen... oi aikoja oi tapoja? No oli nyt mitä hyvänsä, niin sitä se on. Meikäläisen kisaura on kyllä nyt ihan viimeistään katkolla. En viitsi käyttää vertausta arkusta ja nauloista kun se kuulostaisi niin groteskilta. Mutta totta se on. Ne kummatkin kisat, johon käden/kavionväännön jälkeen meikäläinen on tänä vuonna ilmoitettu, on peruttu! Kyllä se on jonkinlainen kohtalon merkki siitä, että turha enää yrittää.

Tai se voi myöskin olla vastaisku kisajärjestäjiltä! Siellä on huomattu, että meikäinen on voittamaton, joten kun meikäläisen nimi iskeytyy ilmoittautuneiden listalle, lyödään koko kisat kiinni. Ei kukaan viitsisi vaivautua osallistumaan nähtyään osallistujalistan. Hei, niin se muuten täytyy olla! Mutta on se silti selvä merkki siitä, että meikäläisen kisat alkaa olla kisattu. Aluelupaa ei enää 21-vuotiaaksi kääntyvälle tule. Johan sen estää varmaan joku eläintenpelastuslakikin, ettei tämän ikäsille mitä tahansa lupia enää myönnetä. Ei edes ahdin kaatolupia. Ja jos kaikki seurakisat, joihin meikäinen yrittää mukaan, perutaan, on tässä vitsit vähissä. No mieluummin minä maisemia ihailenkin kotitontilla, kuin lähden kouluhinkkaamaan. Tosin takapakkia tuli siinäkin; kouluhinkkaus jatkuu seuravalmennuksessa. En tiedä ketä tai mitä varten, vissiin ihan vaan huvin ja urheilun ja kunnon ylläpitämisen kannalta. Kyllähän minä sen toisaalta ymmärrän. Vierivä vanhus ei sammaloidu eikä ketju leikkaa kiinni.

Ajauduin hieman otsikosta erilleen tohkeissani. Olen tässä miettinyt, että kyllä on ajat muuttuneet. Minä sentään olen aika monta aikaa nähnyt. Lamavuosista alkaen. Lamavuosina, kun synnyin, oli heinäkin kortilla. Sen takia olen syönytkin sitten vähän enemmän myöhempinä vuosina, kun olen joutunut ottamaan takaisin 90-luvun alussa menetettyä energiaa. Tunnen jotenkin luissani ja nivelissäni sen. että olen vieläkin jotenkin laihassa kunnossa. Olen yrittänyt tehdä parhaani, mutta meikäläiseen on vahvasti lyöty se 90-luvun leima. Tukkakin oli silloin ihan ysäripysty! Katrilleissa vedettiin humppaa iloisella otteella, häjyllä meiningillä. Voi niitä aikoja! Nykyään katrillitkin mennään jollain suomipopilla... ohhoh!

Tätä pohdintaa täytyy jatkaa! Alan vasta oikein päästä vauhtiin. Varsatkin on nykyään ihan erilaisia kuin meikäläisen lapsuudessa ja nuoruudessa! Niih! Rakkaan Terhi-ystäväni varsa Weltsu on kuin ihmisen mieli, kiinnostunut kaikesta, jopa omistajastaan, iloinen ja reipas. Kävelee kiltisti kai vaikka rotkoon kun pyydetään. Mitä meininkiä se on?! Kun minä olin nuori, piti olla kovanaama, jotta sai katu-uskottavuutta! Piti pistää hanttiin ja vastaan ja olla poikkiteloin joka kohdassa! Jos ei muuta keksinyt, vaikka seistä paikallaan sitten loppupäivä! Niih! Kyllä oli hienoa!