Tunsin oloni aamulla yllättävän hyväksi. En vanhaksi tai loppuun ajetuksi. Kyllä tässä vielä mukavasti sinnitellään! Lähdettiin aamusta kävelylle ja verryttämään jäseniä. Vähän luulen, että ne kipeimmät lihakset löytyy tuolta satulan päältä… vähän vaikealta näytti kävelystä lähtien kaikki toimet. Ei minulla hätää ole. Toi ratsastaja voisi tosin vähän rajoittaa syömistään  - se menee valehtelematta parin tunnin välein tonne kahvilaan. Niillä on siellä ruokatarjoilu useammin kuin meikäläisellä! Tasan ei käy…Ei sillä muuten väliä, mutta kyllä se parikin kiloa tuntuu täältä alhaalta käsin asiaa tarkasteltaessa. Ja sen pari kiloa tuo näyttää vähintään ottavan tämän viikon aikana mukaansa.

Osallistuin päivän ensimmäiseen koitokseen. Siinä olikin tekemistä. Melkein veti maitohapoille. Voltteja kulmiin ja väistöjä pitkille sivuille. Asetteluja ja kylkien venyttelyä. Volteilla ravia eri tempossa.  Laukkaa ja ravia, ravia ja laukkaa. Halleluja! Hikeen meni ja maitokahvit kaupan päälle. Mielestäni pärjäsin tuossa kuitenkin ihan hyvin ja onneksi oli loppupäivä taas aikaa palautua. Ratsastaja se istuu vinossa ja kenossa, mutta sehän nyt on tiedetty jo vajaa pari vuosikymmentä. Ei siis sinänsä mikään uutinen. Ei siinä hevonenkaan ihan suorana saatika täyspäisenä pysy. Parhaani toki yritän, siis pysyä täyspäisenä. Vaikeaa välillä on.

Huittislainen sotamaalaus suomenhevosella.

Sen verran otti päähän kun tuo kutsuu toistuvasti meikäläistä Hertaksi, että tein messevän kuorrutuksen vasempaan kylkeeni. Aivan järkyttävä kurapanssari. Siinähän tuo illalla sitä suti pois. Onneksi silti pääsin tunniksi syömään vihreätä ja tehtiin myös päivän päätteeksi loppukävely. Päivä ei ollut sään puolesta pahin mahdollinen ollenkaan, mutta nyt illalla vasta kunnolla taivas aukeni ja oli ihanan kesäistä nautiskella vihreätä tuolla pientareilla. Vois sitä asiat huonomminkin olla.