Missä tintit viipyilee
miksei laulu puissa soi
lunta vaan taivaalta putoilee
jää turpakarvoissa karkeloi

Mulle jo riittäis tää valkoinen setti
miksei missään ruohoa kasva
rairuohokin meikäläisen petti
idättäjänä olen ihan paska

Onko jo ensi viikolla kevättä ilmassa
ei taida vielä helpottaa
on pääskyset vielä kaukana
tämä talvi kyllä hevostakin ketuttaa..

Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin. Saa sitä vanha hevonenkin keväästä haaveilla. Saatika kesästä. Kuka keksi suomenhevosen Suomeen? Vinttikoirakin sopii näihin olosuhteisiin paremmin kuin meikäläinen. Ne voi mennä uuninpankolle makoilemaan ja syövät kuivamuonaa. Edesmennyt perheenjäsen Ritchie-whippet nukkui about kymmenen vuotta talviunta kaikki talvet lämpöpatterin vieressä toppapeiton alla. Eihän näissä talvissa ole hevoselle mitään järkeä kun ne kestää niin pitkään. Valkoista vaan silmänkantamattomiin kuukausitolkulla tai vaihtoehtoisesti välillä loskaa tai jäätä. Jos meinaa nähdä silmiensä tasolla mitään vihreää kasvustoa, on joka päivä kiilattava pihasta lähdettäessä metsäpolulle, jonka varresta voi sentään yrittää napsia suuhunsa havuja, perkele. Ei varsin hyvä vastine laidunruoholle, mutta vihreätä kuitenkin, ja syötävää. Heinä onneksi on keksitty!

Huolimatta auringonvalon puutteesta, lumen yliannostuksesta sekä tuoreruohon puutoksesta olen mielestäni melkoisessa kunnossa. Liikkuminen pääsääntöisesti tuntuu mukavalta. Seurakouluvalmennus alkoi tämän vuoden osalta kuluvalla viikolla. Kun päästiin maneesille ja ratsastaja selkään, lähdin kohtuullista munaravia kohti ison maneesin ovia. Yritin oikein tosissani kiilata sinne maneesiin sisään! Jostain syystä tämä huvitti omistajaani. Kotioloissa yritän aina ohittaa kentän sellaista kylkimyyryä ettei vain kukaan huomaisi, että tuossa se kenttä nyt on.

Mutta nyt oli toinen ääni kellossa! Nimenomaan halusin sinne maneesiin! Siellä on ollut hauskoja hetkiä ja siellä on saanut mennä kovaa! Lämmöllä muistan kun Terhistäkin otin viimeksi mittaa jokaisen pitkän sivun alussa. No sinne isoon maneesiin en päässyt, mutta onneksi sentään pienempään. Hanna-valmentaja ja ratsastajat punoivat merkittäviä juonia keväälle. Punotkoon. Minähän tästä saatan eläköityä hetkenä minä hyvänsä. Siihen saakka olen mielelläni mukana. Ravi oli oikein parantunutkin viime valmennuskerrasta. Olen jotenkin ihan innostunut tuosta juoksemisesta tätä nykyä! Loppuverkassa juoksin niin kovaa etten muista ihan äkkiä moista… Siis ravasin ohjastuntumalla, en pillastunut luonnollisestikaan. Se ei kuulu repertuaariin. Mutta hyvällä pohjalla hyvällä fiiliksellä tuli sitten pari pätkää päästeltyä ihan tosissaan… Kuka meikäläiselle kohta enää pärjää, kysyn vaan?! Pitäkää varanne, mur!

Der Trassel