Nyt se on taas tehty ja nähty. Hevoset -messut! Totiset paikat koettu, muutama treenin hikikarpalo vieritetty rintamusta pitkin ja työn hedelmät korjattu! Tai sanoisinko mieluisammin, työn vihannekset (lähinnä porkkanat), on syöty. Pitkä matka on kuljettu taas siitä, kun tämä idea ilmaan heitettiin, että suokit messuille! Pihan perältä tulivat taas hakemaan tämän levosta ja kevätauringosta unelmoivan, kröhm, nuorukaisen ja pistivät framille.

Voi mikä turnee! Koska kyllä tämä turneelta kaikkinensa tuntui: treenejä oli maneesilla ja Pirkkahallissa, oli puunaamista, hinkkaamista ja kähertämistä, oli tien päälle lähtemistä ja kotiin palaamista. Oli desilitroittain linimenttiä kinttuihin, oli ylimääräistä karvaa ja liian pieniä heinäsäkkejä trailerissa. Oli valkoisia ja vähemmän valkoisia pinteleitä. Kuka muuten on keksinyt, että ns.tilaisuuksissa pinteleiden pitää olla valkoiset? Eipä ole se tyyppi kyllä pyykkivuorojaan paljon laskeskellut kun on tällaisen käytännön kehitellyt. Liekö äidillään pesettää. Ulkona hiekkakentällä kun läsäytin kerran vuodessa valoa näkevien valkoisten pinteleitteni kanssa ensimmäiseen pieneen lätäkköön, kuului ympäriltä vaan huooohhh ja ääähhh ja muuta epämääräistä puhinaa. Valkoisesta pintelistä tuli yhtäkkiä antivalkoinen... Ja luulevatko ne, että kun hevosella koittaa se ns. isompi hätä (tai miten päin sen nyt meillä haluaa ajatella, mutta tarkoitan nyt kuitenkin kakkahätää), niin heppa nätisti kerää takajalat ruhonsa alle ettei vahingossakaan läsähdä hätäkikkare pintelille? No en paljon keräile, tulee kun on tullakseen. Siinähän pesevät pyykkinsä.

Kuva: Karoliina Järvi

 

Mutta ennen kaikkea, tämä turnee oli uusia, ihania ystäviä! Rakkaat vanhat tutut kuten Taika, Vantsu ja Jerome, tietenkin. Mutta myös uusia turpia kuten esimerkiksi katrilliparini Juppi-Hippi. Ja naapuritallin Palttalan Reska, ensimmäistä kertaa oikein isossa maailmassa! Uskon, että meistä tuli hyvät ystävät. Yritin olla Reiskalle vähän vanhemman malliakin, en tiedä onnistuinko, toivottavasti. Olen enemmän elämää ja areenoita nähnyt ja mielelläni turvaa ja turvan tarjoan.

Kuva: Karoliina Järvi

Paljon on ruohoa kasvanut ja kauraa kaadettu meikäläisen elinvuosina. Tarkoitan vaan, että kai minua voisi jo luonnehtia jonkin verran elämää nähneeksi herrasmieheksi. Ei tämä messutapahtuma ollut minulle puitteiltaan ja käänteiltään mitenkään ennenkuulumatonta. Mutta jotain spesiaalia tässä kuitenkin oli? Asenteeni oli äärimmäisen rauhallinen. Kun Joanna Kuvaja esitteli meikäläistä, en ottanut pienintäkään sivuaskelta tai poikennut junan lailla etenevästä liikkeestäni millään tavalla. Minä halusin olla rento, halusin näyttää että tässä menee todellinen Herrasmies, sellainen joka paikan ja joka tilanteen Suomenhevonen isolla s:llä. Tein kaikkeni ollakseni kuvaukseni arvoinen: elegantti, charmantisti harmaantuva herrasmies, joka ei turhista hötkyile. Tuttu ja tavallinen, jokaisen ulottuvilla ja saavutettavissa, mutta ei kuitenkaan ihan liian tavallinen. Jokainen meidän porukasta käyttäytyi erittäin hyvin, oreista lähtien. En voisi olla porukastamme enemmän ylpeä. Tässähän heittäytyy kyyninen ruunakin lähes runolliseksi muistellessaan viikonlopun ja viime viikkojen tapahtumia! Kyllä siinä kovempikin kaveri vähän herkistyy.

 

Kuva: Karoliina Järvi

Olisin muuten mielelläni tavannut sen, mikä se nyt, huippuesteratsastajamme Nina Fagerströmin. Olisi saanut antaa muutaman tipsin meikäiselle seuraavia estevalkkuja silmällä pitäen. Tai jos ei olisi mitään vinkkiä keksinyt, niin olisi nyt ainakin nimmarin laittanut tohon olkavarteen. Jos minä olisin yhtään nuorempi, tarjoutuisin hänelle oitis kisaratsuksi! Muistaakseni hänelle suomenhevoset ovat tuttuja! Eikös se jättänyt työnsä myyntitallilla ja on huippuhevosta vailla? No, ehkä nyt vähän liioittelen. Kuusivuotiaana hypätty 110-120 senttiä yksittäisenä ei ehkä riitä GP-radoille. Mutta olipahan Ninan jäljiltä messutupa pullollaan porukkaa. Kelpasi siellä pöristellä menemään.

Kuva: Karoliina Järvi

Esittelyssäni tein tosiaan elämäni näytöksen - rauhallista, seesteitä ja hillittyä. Olin ensimmäinen yhdestätoista putestamme, ja halusin aloittaa arvokkaasti. Seurasin muiden esiintymiset rauhallisesti kävellen Reskan kaverina. Meinasi alkaa suorastaan silmää painaa, kun hallissa oli tietenkin tosi lämmin ja Joanna puhui ja puhui... taisin melkein torkahtaa siinä areenan ympäri kävellessäni! Siksi olinkin yhtäkkiä ihan tunkiolla, kun alettiin herätellä ja viritellä katrillin alkua. Apua, missä Juppi-Hippi, missä kaikki, mistä tämä alkaa ja mihin mun nyt piti mennä? Onneksi minäpoika olin opetellut katrilliohjelman ulkoa! Enpä olekaan mikään turha järjen jättiläinen! Kyllä se sen verran monta kertaa on läpi menty treeneissä, että mieleen on painunut.

Kuva: Karoliina Järvi

Niinpä, kun otettiin alkuasetelma kolmessa parissa, minä ja JH ensimmäisenä, aloin jo stepata. Milloin se alkaa, päästäkää menemään, aika kuluu ja musa menee! Levy loppuu ja yleisö kyllästyy ja lähtee pois! Mitäs sitten tehdään?! Vihdoinkin päästivät liikkeelle ja oloni helpottui. Ai mutta helvetti sentään, seuraava pysähdys tuli jo melkein heti; se typerä alkutervehdys! Minä en tervehdi, päätin. Olinhan pyörinyt siinä jo vartin ja meikäläinenhän oli esitelty ja aikaa sitten ja aploditkin saatu! Tervehtikää te, minä en.. Pyörin kuin väkkärä ja odotin Popedaa alkavaksi ja edes pientä merkkiä siitä, että nyt saa mennä... ja vihdoin se tuli ja ampaisin matkaan. Tämä on aikasuoritus, muistelin kulmassa ja lisäsin tahtia. Ainiin, mutta JH, se pitää katsoa toiselta laidalta mukaan, ei saa edistää. Diagonaalilla jelat meni sakaisin ja rynkäisin laukalle. Muistin kyllä, että ravata piti, mutta JH tuli jo toisesta kulmasta siihen malliin että meinasi tulla kiirekin ehtiä sen alta pois. Laukalla vedin sitten! Kai siitä jonkun plussapisteen saa, kun vauhtia lisää?

Kuva: Karoliina Järvi

Onneksi heti seuraavaksi ohjelmassa oli lisää laukkaa. Sitä tykkään mennä ja tällä kertaa en jäänyt JH:sta, niinkuin monesti treeneissä kävi. Osui aika täsmällisesti ohitukset. Meikäläinenhän ei paljon taakse siinä katsellut, eli en tiedä tarkalleen, mitä siellä on touhuttu, mutta kyllä kaikki näyttivät perässä seuraavan. Teki mieli tehdä temput ja uudelleenohjelmointi, mutta en viitsinyt. Menin siis ohjelman mukaisesti. Mutta mitä?! Kun olin torkkunut oman esittelyni jälkeen, jostain oli tullut kentälle pieniä lätäköitä! Mitä hittoa ne siellä teki ja mistä ne tuli? Jouduin loikkimaan niiden yli ja kerran piti kiertää, ei saakeli se yksi lätäkkö tuijotti meikäläistä niin pistävästi, etten uskaltanut astua. Pikkumyllyssä eli paripyörähdyksessä iski hätäkakkahätä. Argh, meinasin kerta kaikkiaan myöhästyä koko pyörähdyksestä, mutta viime hetkellä sain hätäni valmiiksi. Entäs iso mylly sitten? Tupsahdin aloituspisteeseeni niin tomerasti, että meinasin tömähtää Reskan kylkeen. Ainakin opetetun mukaisesti tulin lähelle! Ja mylly lähti pyörimään! Se olikin hienoin aikaansaamamme mylly, ja osui juuri mukavasti itse showpäivään! Yleisö antoi spontaanit aplodit pyörityksestämme. Koska pyöritystähän se on! Juoskaa itse pienellä ympyrällä niin kovaa kuin pystytte pysyäksenne muiden perässä, pohja on hiton pehmeä ja maitohapot jo painaa jaloissa. Pysyin kelkassa ja uloskin päästiin tästä hökötyksestä ihan kiitettävästi! Lopputervehdykseen ripeällä lauuuuukaaaalla! Ja minähän pysähdyn, mutta minä en tervehdi, en jää odottamaan! En päässyt eteenpäin, joten kettuuksissani peruutin, ja vahingossa tömäytin suoraan Reskan kylkeen... hyvä ettei kaatunut koko kaveri! Se oli vähän noloa, mutta onneksi Reska ymmärsi että vahinkohan se oli. Huh! Katrilli suoritettu! Hyvä putet!

Kuva: Karoliina Järvi

Kaikki vielä esiteltiin kerran ja teimme pari kunniakierrosta. Yleisö taputti ja siinä se sitten oli. Kaikki voitava oli tehty, kaikki osaaminen oli näytetty. Siinä se oli!
Toki kaiken tämän jälkeen oli edessä vielä pyykkäämistä, puunaamista, pesemistä, siivoamista, hoitamista. Ennen niin valkoisista pinteleistä ei enää tullut täysin valkoisia.. Vähitellen henkinen tasapainoni alkaa olla siinä pisteessä, että olen palautunut kokemastani, taas lukemattomia kokemuksia rikkaampana. Lause kuulostaa hienolta, mutta kyllähän te kaikki tiedätte totuuden: meikäläiselle on aivan sama missä sitä luuhaa, aivot ovat off-asennossa joka tapauksessa samantien kun heinäkasa on edessä. Katsokaas, minä se en elämästä stressiä ota. Ottakoon ne, ketkä osaa ja haluaa.
 

Kuva: Karoliina Järvi

Piti ottaa permis messuja varten!

 

Kiitos kaikille vanhoille ja uusille hevosystävilleni ja erityiskiitos faneilleni, joilta olen saanut mukavaa palautetta esiintymisestäni!



arkeenpalaamisterveisin
Trasselinne