Mihin hävisivät kesän helteet, ja mahtavat uintireissut Näsijärvessä? Mihin jäivät laitumen vihreät herkut, vapaus syödä kun huvittaa? (eli poikkeuksetta koko ajan).

Meikäläinen kärsii valtavasta eroahdistuksesta. Kesä on minut jättänyt! Minut on riistetty pellolta takaisin kovaan maailmaan. Maailmaan, jossa pienen hevosen mielipiteillä ei ole mitään merkitystä. Vaikka nälkään kuolisi, pirulainen. Vaikka miten tarhassani pidän passia portilla, muikuilen ja kuikuilen, olen mielin kielin ja hymyilen, ei tipu ekstraheiniä, ei lisäherkkuja. Ei auta silmäripsien räpsyttely eikä jalkojen nostelu. Sieluni itkee ja vatsani huutaa. Mutta ei. Tarhaelämä on säännösteltyä elämää. Olen tilannut sapuskaa pöytään kymmenen kertaa päivässä, mutta sitä tulee vain neljästi. Mitä hittoa!

Ravailua sänkkärillä syyskuussa 2010.

Olen aloittanut vahvan karvankasvatuksen. Tai onhan tätä nyt tehty jo heinäkuusta, mutta nyt näkyy jo hyvää tulosta. No jos jotain huonoa, niin pirun kuumahan tässä tietty tulee plussakeleillä. Varsinkin kun meikäläinen on taas siirtynyt tuohon sähläämällä suosituksi -linjaan, joka kummasti hiostuttaa. Ilmeisesti valtavan nälän takia ajatukseni eivät liiku sujuvasti ja olen alkanut taas rivakoitua liikkeissäni. Jotain asiasta kertoo se, että viimeksi Reija-open tunnilla harjoiteltiin pysäyttämistä aitaan...heh. Parilla kerralla on nääs kaasu narahtanut kiinni tunnilla(kin), mutta ei se ole herättänyt toivomaani kunnioitusta ja pelkoa, vaan lähinnä hilpeyttä. Kerta kaikkiaan, minua ei oteta vakavasti! Se syö valakkaa.

 Vauhtia sänkkärillä syyskuussa 2010.