Vuosi sitten onnistuin täydellisesti eräässä tavoitteessani. Jouduin kouluratsastuskilpailuihin, seuramestaruuksiin. Aurinkoisen ja ruohontäyteisen kesän jälkeen se tuntui liian suurelta vaatimukselta, liian suurelta uhraukselta. En minä ole mikään kouluratsu, vaan oloneuvos, muinaisjäännös jostakin 90-luvun alkuvuosilta. Ja helvetin ylpeä siitä. En ravihevonen, en työhevonen, mutta ennenkaikkea: EN KOULURATSU!

Terhin ja Trasselin treenit kotikentällä.

Niin, se tavoite. Tavoite oli kirkkaana mielessäni enkä ole juuri koskaan onnistunut päämääräni saavuttamisessa niin hyvin kuin tuona eräänä elokuisena päivänä, niin ajattelin tuolloin ja olen ajatellut monesti vielä jälkeenkin päin. Olin päättänyt, että nämä totisesti ovat viimeiset kouluratsastuskisat, missä meikäläinen käy esiintymissä. Mitään typerämpää ei maa päällään kanna kuin valkoisin aidoin ympäröity koulurata.

Trasseli bling bling. Katu-uskottavuus meni 11.9.11 Orivedellä.

 

Pistin siis suunnitelman toimeen ja hommat hösseliksi. Kerroinkin vuosi sitten noista mokomista karkeloista. Pistin siis ranttaliksi ja jänislaukkasin ohjelman läpi, radan jälkeen vedin nakit silmille eli lamaannuin täysin. Toimintani tuotti tulosta. Eipä ole näkynyt kisoja sittemmin! Ja yli vuosi on mennyt. On ollut messutreenejä ja messuesiintymisiä, on ollut valmennuksia ja kesäleirejä, on ollut vaikka mitä. Mutta koulukisoja, niitä ei ole ollut!

 

Kunnes tuli tämä päivä. Tämä pirullinen päivä tuli totaalisesti aivan takavasemmalta. En osannut odottaa, en varautua. Jouduin totisesti koulukisoihin! Niin totta kuin nimeni on Trasseli! Rakas ystäväni Terhi ilmaantui jo lauantaina hiillostamaan meikäläistä. En silti osannut aavistaa pahinta. Käyhän se välillä pussailemassa ja vaatimassa mitä milloinkin. Sunnuntaiaamuna alkoi jo vähän epäilyttää. Kauhealla porukalla pöllähtivät paikalle ja ottivat Neron ja meikäläisen käsittelyyn. LETTEJÄ! Voitteko kuvitella. Herra T:llä lettejä ja jotain helv...tin nykeröitä niska täynnä. Ei auttanut vaikka miten ravistelin, siinä ne olivat ja pullottivat. Siinä vaiheessa tiesin, että nyt ei hyvät seuraa. Neron kanssa jouduimme traileriin ja matkaan.

Orivedellä 11.9.11

 

Koulukisathan ne olivat. Näin valkoiset aidat jo kaukaa. Siellä sitä piiri pieni pyöri ja tössöteltiin menemään. Neron kanssa oli kyllä mukava olla reissussa. Lähes sataprosenttisesti liikun ja kuljen aina kuitenkin yksin. Mutta siihen ne positiiviset asiat sitten loppuivatkin. Alkoi hemmetillinen verkkaaminen. Käyntiä, kuuntele, käyntiä, tottele, ravia, siirtymisiä, ravia, voltteja, vähän laukkaa, siirtymisiä.... kaikki jatkui ja jatkui loputtomiin. Nero pääsi pälkähästä ennen meikäläistä, itse jouduin rakastamiini kouluaitoihin koko kisapäivän viimeisenä. Tein taas parhaani - nimittäin jullittaakseni Terhiä! Mutta perhana soikoon, se olikin vähän varautunut. En saanut jullitettua Terhiä niinkuin omistajaparkaa vuosi sitten. Yritin kyllä kovasti. Ohjelma sisälsi paljon keskiaskellajeja. Niistä on helppo lähteä jullikoimaan. Yritin jatkaa laukkoja aina kun mahdollista ja yritin niitä keinoja mitä tässä nyt vuosien varrella repertuaariini olen opetellut. Terhi ei paljon säikähtänyt. Teetti vaan asiat pisteessä ja piti meikäläisen sellaisessa kurissa, etten päässyt holtittomasti sooloilemaan. Totta kai pystyin aina vähän karkaamaan tilanteesta enkä varmasti liikkunut aina ohjelman edellyttämässä muodossa. Eli ainakin jotain kiusaa pystyin tekemään! Keh keh!

Orivedellä 11.9.11

Kukaan ei ollut minulle kuitenkaan vihainen. Se tuntui mukavalta. Tuntui, kuin olisin tehnyt jotain hienoa, ihan kehuttiinkin. Tuomarikin kehui upeata Terhiltä lainattua otsahihnaani, tykkäsi myös esimerkiksi laukastani ja jopa jostakin muustakin, mitä radalla esitin. Kuuliaisuudesta tuli ehkä vähän noottia... Ei tämä nyt niin kauheata sitten ollutkaan kuin muistin! Pitkä päivä toki ja maailmasta noloimmat mokkulat roikkuivat niskassani ja otsallani. Aivan liian vähän ruokaa tarjolla ja tuli myös hiki. Mutta siitä huolimatta, voisihan sitä huonomminkin mennä! Minuun oltiin niin kovin tyytyväisiä. En olekaan ihan vielä nurkkaan unohdettava klesa, vaan jolkottelin siellä ihan muitten mukana. Laukkasinkin nätisti (ainakin hetkellisesti)! Terhin kanssa on mukavaa, kun hän on aina niin ymmärtäväinen ja rauhallinen meikäläisen kanssa. Suostuin vähän pussailemaankin tänä viikonloppuna, Terhiä meinaan!

Tallikaverit peräkkäin. Edessä Trasseli, takana Nero.