Ystävät,

vierailin Tampereen Hevosklinikalla. Viimeksi kävin siellä viime kesänä. Tämän kertaisen käynnin syy ei selvinnyt meikäläiselle. Heti, kun pihaan tultiin, tuli mieleen ne ikävät koipien venytykset, taivuttelut ja puristukset, joista olen päässyt tuolla "nauttimaan".  Eikä aikaakaan, kun niihin hommiin taas päästiin! En kokenut olevani mitenkään sen tarpeessa. Ei sattunut eikä ollut tuskallista. Jalkojen yläosista tuli pienen pientä reaktiota, alaosastolta ei mitään. En siis kompuroinut pihamaalle kun lähdin taivutuksesta liikkeelle, vaan jopa sujuvasti meikäläisen mittapuussa liu'uin liikkeelle. Aiempiin potilaskertomuksiini nähden siis tyypit olivat oikein tyytyväisiä ja jopa hieman ihmeissään. Mähän sanoin syksyllä, että kyllä se tuplakortisonikuurin syöminen johonkin auttaa! Ei välttämättä niinkään ihottumaan, mutta nivelet on tyytyväiset..! No, nivelmuutoksia on, mutta ne on vielä mahdollista pitää kurissa. Eikä kuulemma edes pahimmasta päästä käyttöhevosella. Kortisonin sijaan sain muuta ennaltaehkäisevää lääkitystä.

Normitapaan pihalla piti ottaa myös pari kierrosta liinan päässä. Otin oikein kunnon irroittelun siinä, ennen kuin tajusin, tietenkin siinä vaiheessa kun se oli jo myöhäistä, että ny ottaa ohraleipä.. Maa poistui ensin totaalisesti takajalkojen alta, sitten lähti etujalat kuin hidastetussa elokuvassa ja lopulta makasin kyljelläni maassa puolet jaloista sojottaen ylöspäin, puolet sivulle. Siis ei ne kropasta irronnut, mutta noloahan se nyt oli siinä maata ilvesten ja bengalintiikereiden lihaisana herkkupalana, ihan vaan odotellen että joku tulee puskista ja syö suihinsa! Kyllä minä olen sen verran luontodokumentteja katsellut, että tiedän, miten käy heikoille, nivelvaivaisille ja kömpelöille! Niin että jumaliste että otti päähän tuo heikkouden merkkien esittäminen ja ties kuinka moni senkin episodin näki. Varmaan jossa Ylöjärven sanomissa ollut lööppikamaa alkuviikolla ja myyty meikäläisen hyvin esillä olleella peräreiällä taas monta lehteä! No ei kun ylös ja kiitos näkemiin. Vähällä oli käydä niin, että olin sairaampi sieltä lähtiessä kuin sinne mennessä... No ei nyt sentään, mutta luonnon päällehän se ottaa, kömpelyys.

Hampaat raspattiin ja rokotepiikkiä tuli kanssa. Kyllä nyt siis taas kelpaa syödä, liikkua ja paskoa!
Kevään seuravalmennusta sitten vaan odotellen alkavaksi. Jotain lomakkeita ne jo täyttelee lähtötasosta ja tavoitteista. Ei paljon meikäläistä hetkauta. Jos pääsen ravaamaan ja laukkaamaan aika ajoin isoon maneesiin, siinä mulle tavoitetta kevääksi, on se niin hauskaa! Varmasti olen vanhin tyyppi ever siinäkin karonkassa, mutta ikä on vain numeroita. Meikäläisen tapauksessa kahden numeron numerosarja, ja vielä kakkosella alkava sellainen..! Se on vaan pysyttävä nuorempien perässä tai ilves tulee..!

Terveisin
Potilas Saarinen