Rakkaat Ystävät,

tänä päivänä tiedän mitä on kävely. En puhu nyt itselleni ominaisesta tyylistä löntystellä piereskellen niin, että kun etujalka ottaa yhden askeleen eteenpäin, takajalka vielä miettii että voisiko tästä hommasta jotenkin luistaa. Enkä tarkoita kävelyä siinä mielessä, että liikkumistilanteesta ja -maastosta riippuen syön kaiken mikä osuu puolentoista metrin etäisyydelle, oli se sitten vesiheinä, lumpeenkukka, talventörröttäjä tahi horsma.

Nyt tiedän mitä kävely on oikeasti. Olen joutunut harrastamaan sitä nyt useamman viikon. Kaikki alkoi heinäkuisesta käynnistä klinikalla. Tai luulen, että kävimme klinikalla, koska hajut ja ympäristö viittasivat aiemmin kokemaani. Mutta jälkikäteen ajateltuna se vaikutti enemmän joltain uskonlahkon herätyskokoukselta. Kaikki on ollut niin toisin sen jälkeen. En ole koskaan joutunut kävelemään niin paljon kuin sen käynnin jälkeen. On kävelty metsässä, pellolla, kentällä, Näsijärvessä. On kävelty ratsain, taluttaen, kärryjen edessä, vapaana kentällä. Ja MITEN on kävelty! Ei piereskelyä eikä maisemia. Ei vauhdissa syömistä.  Ei laahustamista.

Ei! Nyt on kävelty viimeistä päivää. Reippaasti, energisesti, lennokkaasti, selkää käyttäen. Mua niin kyrsii! Olen joutunut opettelemaan uuden kävelytyylin, eikä se ole ollenkaan niin helppoa kuin aiemmin. Ovat laittaneet meikäläisen töihin. Kuka olisi voinut uskoa, että kävelemisestä voi tulla hiki? Nyt uskon. Eikä armoa tunneta. Ei ole kuulemma paluuta enää takaisin siihen itseä säästelevään tyyliin. Kävelisivät itse! Hyvä se on siellä kyydissä keikkua ja vaatia enemmän käyntiä.

Eikä siinä vielä kaikki, sanos bingoemäntä kun pisti kahvipaketit omaan kassiin. Hikisen kävelyn lisäksi ohjelmistoon on ilmaantunut vähitellen muitakin askellajeja. Ravia vaativat, ja laukkakin on taas agendalla. Ja sitä puomityöskentelyn määrää! Mä oon siis niin sitä mieltä että ne puomit sais työntää jo..! Sanonko minne. Kokeilkaapa huviksenne muutama viikko ylitellä monta kertaa viikossa maapuomeja, tietää nostelleensa jalkoja sen kuurin jälkeen. Meikäläisestä tulis hyvä espanjalaisen käynnin taitaja sirkukseen, kun pikkasen jää päälle toi koipien nostelu. No oppiihan niitä nostamaan kun pari kertaa tussahtaa turvalleen puomirivistön keskelle kun yrittää päästä helpolla. Kuulinpa senkin, että ollaan lähdössä viikonloppuleirille. Hah! Leiri haisee aina työltä. Jo se sana, "leiri". Ei vaikuta kylpylälomalta, laidunreissusta puhumattakaan...Tässä on kuulkaa nieleskelemistä.