Taivas varjele! Tarinoiden mukaan täällä siis tosiaankin liikkuu ei pelkästään haamuhevosia vaan myös kaksijalkaisia haamuja! Kartanon isännän onneton tytär on muurattu kaarikäytävään ja hänen rakastettunsa, vähintäänkin yhtä onneton renki on paloiteltuna jumalattoman kokoisessa kaurasiilossa. EIkä siinä vielä kaikki; itse kartanon isäntä katosi mystisesti sittemmin eikä ole löytynyt edes kilon palasina. Mitä tästä opimme? Emmepä juuri mitään mikä meikäläistä hetkauttaisi... Onnettomat rakkaustarinat eivät sovi tämän herran ajatusmaailmaan. Meikäläisen rakkaus kohdistuu vain muutamaan asiaan: ruoka ja lepo. Vai oliko siinä edes muutamaa, no parikin riittää jos jotain on pakko keksiä. Ja tarkennetaan nyt vielä, että tuossa järjestyksessä.

Haamuista huolimatta huomasin olevani vielä aamulla hengissä. Aloitin huhuilun kuuden aikaan, mutta se ei tuottanut tulosta. Vasta puoli kasin maissa tuli heinää eteen. Täytynee siis vieläkin hioa tuota jo lähes täydellistä huomautusääntäni. Pitäisiköhän äänen volyymitasoa vaan nostaa? Tai lisätä siihen hemmetillistä karsinan kolistelua?

Aamutunnille lähdimme alakentälle. Ravia ja laukkaa ja laukkaa ja ravia...että ne jaksaa pyytää..! Avotaivutuksen harjoittelu jatkui, meikäläisellä meni ihan koivet ja peräpää ja etupää solmuun ja sekaisin. Päättäkää nyt mitä halutte hemmetti! Ope kuului toteavan, että aivan mahtava tapaus tuo ruuna; tekee juuri sen mikä on pakko... siinäpä teille mottoa kerrakseen!!

Iltapäivällä pääsin Veikon kanssa Keurusselälle. Tai ei meitä sinne oikeasti päästetty. Olin suunnitellut, että Veikon kanssa lähdetään pikaiselle baariin kylälle, järven kautta tietenkin. Mutta saimme käydä vedessä vaan yksi kerrallaan. Veikolta ei juuri löytynyt innostusta karata paikalta. Kai se tietää, että palaute olisi turhan rankkaa... Voi pojat, minä olisin kyllä uskaltanut...