Kesän kosteat iltapäivät ja illat jatkuivat. Toinen toistaan hikisempiä hevosia vaelsi iltapäivästä ja illasta toiseen kohti Näsijärven helpotuksia. Eräänä kosteisena iltapäivänä vetovuoron otti Poju. Jokainen nelijalkaisista tiesi, että järvellä käynti vaati aina tarkkaa valmistelua. Ahti, Näkki ja muut suuren järven valtiaat olivat joka hetki valmiina vaatimaan veronsa. Joka kesä kylillä kulki hurjia juttuja muun muassa järveen kaadetuista hevosista ja pistelevästä tunteesta jaloissa. Eikä ollut kerta eikä kaksi, kun kahlaajien kavio imaistiin melkein maanaliseen.

Itse asiassa viime aikoina olikin sujunut yllättävän hyvin. Maailman laidalla oli käyty, seireenitammat kutsuivat sinne epätodellisilla kutsuhuudoillaan, mutta siitäkin tilanteesta oli selvitty. Poju kohotteli kulmiaan ja mittaili tuulen suuntaa ja voimakkuutta. Se oli hieman huolissaan, mutta ei vielä niin paljon, että olisi viitsinyt herättää Trasselia. Tallin vanhimpina miespuoleisina heillä oli aina vastuu muista. Ilmassa oli jokin epäkohta, mutta Poju ei osannut eritellä sitä. Toisaalta se saattoi olla lounaaksi syödyn heinän jälkiröyhkyjä.

Spurtti ja Elvi kihersivät tarhan kulmalla ja testailivat jotain uutta kauden väriä kavioihinsa. Possu oli jo kentällä odottamassa järvelle lähtöä. Taavi ja Pilkku kuuluivat kolaavan jo karsinassa. Poju huokaisi syvään ja tallusteli karsinaan. Kyllä tässä kieltämättä kastautuminen tekisi terää. Viime aikoina Ahti oli pysynyt aika hyvin pois rantavedestä, joten tuskin nyt tänäänkään mitään vaaraa olisi. Johan Trasselin kaatamisestakin oli vuosi. Tuonpuoleista piti vaan varoa, valita askeleensa hyvin ja käyttäytyä kunnioittavasti järveä kohtaan. Ihminen ei sitä ymmärtänyt, mutta hevoset kyllä ymmärsivät. Ihmiset nyt käyttäytyivät kuin omistaisivat koko maailman. Mutta luonnosta vieraantumisella oli seurauksensa! Poju ravisteli päätään päättäväisesti ja teki pari nopeata meditaatioharjoitusta. Kyllä, se helpotti.

Viimein tammat olivat saaneet kavionsa lakattua ja tukkansa ojennukseen ja porukka pääsi lähtemään liikkeelle. Aina naisia sai odottaa, Poju tuhahteli mutta ei tietenkään sanonut mitään. Päivien suuria ilonaiheita oli kuitenkin naisten ihailu ja niiden touhujen seuraaminen. Järvi oli lähes tyyni ja ilta-aurinko hiveli sen kiiltävää pintaa. Paarmat sipisivät kiukkuisena, tiesivät, että kohta tulisi noutaja kun vesi alkaisi pärskyä.
-Kuka vika järvessä mätämuna.. Poju lähti tömistelemään joukon etulinjassa veteen. -Muistakaa olla varovaisia..
- Odottakaa, odottakaa, Possu huuteli mäestä. Se teki valtavan loikan järveen, niin että vettä lensi Spurtin päälle.
- Hei kamoon, arvaa onko kylmää.. ei saa roiskuttaa!

Porukka nautti täysin siemauksin helteisen illan viilennyksestä järvessä. Kaikki sujui kuten pitikin. Vesi pysyi rauhallisena. Ahneimmat vetivät kitusiinsa järviruohoa ja pienissä porukoissa tehtiin kahluu- ja uintilenkkejä. Täydellistä! Poju torkahti kaislikossa, mutta havahtui yhtäkkiä siihen, että joku kosketti sen vatsaa. Tunne oli omituinen. Oliko järven valtias palannut rantavesiin kalastusreissultaan? Olivatko he käyttäytyneet sopimattomasti lähellä tunnetun maailman laitaa? Oliko maanalisen aukko avautumassa heidän allaan? Nopeasti Poju nosti päänsä kaislikosta.

- Nyt rantaan, kaikki! Joka iikka, kaviot alle!
Matalalla äänellä pakotetun rauhallisesti lausutut äänet saivat sittenkin aikaan paniikin, jota Poju oli nimenomaan halunnut välttää. Taavi syöksähti eteenpäin niin että Possu melkein katosi liikkeestä syntyvän aallon alle. Tammat juoksivat kohti rantaa niin kuin nyt vedessä vaan pystyy juoksemaan. Tyynestä veden pinnasta ei ollut enää tietoakaan. Vesi kiehui ja velloi mutaisena hevosten alla, kun ne ponnistelivat mahdollisimman nopeasti kohti rantaa. Jokaisen mielessä oli viime kesäinen Trasselin kaataminen, se oli joutunut melkein maanalisen aukkoon toisten silmien edessä. Ja tänä kesänä seireenien järjestämä maailman laita, jonne Pilkku ja Trasseli melkein ajautuivat! Sieltä ei olisi ollut paluuta! Kukaan ei halunnut kokea sitä imua, joka toiselta puolelta tuli. Jokainen tiesi, että järven pohja oli hyvin herkkä paikka, ihan erilainen kuin kuiva maa.

Hevoset törmäilivät toisiinsa rannassa kun ne viimein saivat kompuroitua rantahiekalle ja kalliolle. Poju ravisteli veden turvastaan ja kääntyi nopeasti katsomaan porukkaa. Pikaisesti se laski turvat. Yhtäkkiä sen sydämessä jysähti. Ei ole totta... Trasseli puuttui! Syntyi yleinen paniikki rannassa. Spurtti melkein kaatui soutuveneen päälle ja Taavi liukastui kalliolla niin, että kavio iski kipinöitä.

-Nyt seis jokainen! Poju huusi. Hevoset jähmettyivät väristen paikoilleen. Todellakin. Trasseli puuttui. Vesi oli asettunut ja lainehti kohti rantaa mutaisena. Mutta mitään ei näkynyt. Ei Ahtia, ei Trasselia.Nyt se oli siis tapahtunut! Viime kesän maanalisen yritys kiskaista Trasseli oli ollut vain alkusoittoa. Samoin tämän kesän käynti maailman laidalla oli rankkaa testaamista. Trasseli oli selvästikin valittu! Poju tiesi valituista, ne olivat tuttuja muinaisesta hevosmytologiasta. Maanalinen valitsi aina etukäteen uhrinsa. Sen toiminta oli aina suunniteltua ja järjestelmällistä. Siksi jokainen uintireissu vaati aina tarkkaa suunnittelua ja tuulien tarkkailua. Mikä oli voinut mennä pieleen?! Olisi pitänyt ymmärtää jo annetuista merkeistä, että Trasseli on valittu! Se ei olisi saanut tulla enää ikinä järveen ensimmäisen uhkauksen jälkeen! Nyt sen sielu oli tuomittu ikuisesti lainehtimaan tässä lahdenpoukamassa, ilman poispääsyä!

Elvi nyyhkäisi. Tilanne oli aivan kamala.

- Mitä ihmettä nyt tehdään, Taavi ihmetteli väristen kauhusta. Kukaan ei sanonut mitään. Järvi oli hiljaa, mutta näytti uhkaavalta. Ihan kuin sen pinnalla olisi ajelehtinut pieni sumu kohti rantaa. Hitaasti jokainen peruutti pois rantaviivasta, kohti metsää. Ahti saattoi olla vailla toistakin uhria. He eivät enää voisi auttaa Trasselia vaarantamatta itseään..rauha hänen muistolleen. Järvi oli kuin olikin vaatinut uhrinsa! Hevoset kääntyivät hitaasti kohti metsää ja lähtivät kävelemään rivakasti kohti tallia. Elvi purskahti itkuun.
-Trasseli oli ihan seniili, mutta silti... Kamala juttu!

Hiljaisena porukka käveli kohti tallia. Kaikki tiesivät, ettei mikään palaisi ennalleen. Tämä tragedia jäisi elämään niiden mieleen loppuiäksi, painajaisuniksi ja kauhukuviksi. Järveen ne eivät uskaltaisi mennä enää koskaan. Trasselista ei jäänyt jälkeäkään, kirjaimellisesti järvi oli sen niellyt. Kaikki miettivät, olisivatko voineet tehdä jotain Trasselin hyväksi, mutta mitä? Maanalinen vaatii ja ottaa sen minkä haluaa.

Viimein hevoset pääsivät tallille. Epävarmoina ne katselivat toisiaan pihassa. Miten tästä eteenpäin?

Yhtäkkiä tallista kuului äänekäs pieraisu ja Trasselin ääni:
- Ette helvetti sitten viittinyt herättää kun lähditte. Kiitti kaverit.

-the end-