12 vuotta - ja sikana!

Elämään mahtuu monenlaisia kohtaamisia, iloisia ja vähemmän mukavia tapahtumia, arkea ja mieleenpainuvia juhlahetkiä. Onpa sitä hevosenkin taipaleella erinäisiä käännekohtia ja muistiinjääviä merkkipaaluja. Männä viikolla tuli täyteen tasavuosia eräässä pitkässä suhteessa, joka alkoi puolivahingossa kauan sitten viime vuosituhannen puolella. Silloin kaurojen, heinien ja hevostenkin arvo laskettiin vielä markoissa ja tulevasta uudesta milleniumusta jännitettiin lähinnä, kaatuvatko tietojärjestelmät sen myötä.

Emäni Touhu perunoita multaamassa. Meikäläinen on yhdistelmä notkeutta ja nopeutta isäni puolelta ja sitkeyttä ja sinnikkyyttä emäni puolelta!

26.8.1998 alkoi virallisesti meikäläisen, aikansa nopeimman kylmäverisen, Vermon ravikuninkaan Ponserin pojan uusi elämä. Uusi elämä kaukana raviradoista ja ravikuninkaiden laakeriseppeleistä. Minusta tuli puolivahingossa nykyisen omistajani ensimmäinen hevonen -reipas, täysin koulutettu miellyttävä harrasteratsu! Ja buaah! Totta on, että yhteinen taipaleemme faktisesti alkoi tuona kyseisenä päivämääränä, mutta olin kyllä kaukana järkevästä ensiratsusta kellekään. Meikäläisen arvokin oli hurja, lähes viisinumeroinen luku! Hyvät hevoset, ne olivat viime vuosituhannella turkasen kalliita..!

Asiat olisivat voineet mennä hyvin toisin, jos olisin ollut luonteeltani toisenlainen. Myönnän, että osaan yhteisen taipaleemme 4 380 vuorokaudesta on saattanut liittyä joitain pieniä erimielisyyksiä. Osaammehan kumpikin olla melko itsepäisiä! Väitän silti, että mutkaton luonteenlaatuni on tuhannesti korvannut sen, mitä en ole ratsuna osannut 12 vuotta sitten - enkä välttämättä osaa vielä tänä päivänäkään.

Equitainment- shown treenit 2005.

12 vuotta on siis yhteistä eloa takana! Voin kertoa, että siihen mahtuu paljon, valtavan paljon. Luonteenpiirteemme ja jopa tietyt eleemme ovat väistämättä vuosien mittaan lähentyneet toisiaan. Niinhän sanotaan, että sellainen lemmikki kuin omistajansa - ja päinvastoin... Meikäläisestä tosiaan tuntuu, että olemme vuosi vuodelta enemmän toistemme kaltaisia, minä ja omistajani! Tykkäämme pitää oman tilamme, olemme perussuomalaisen jähmeitä ja jäykkiä ja hitaita innostumaan asioista. Avot, ehkäpä tämä siksi toimiikin!?

Omistajani on juuri purkanut vanhoja videokameralla kuvattuja VHS-kasetteja tietokoneelle. On kuulemma löytynyt aikamoisia aarteita kasettikätköistä. Muun muassa kuvamateriaalia legendaarisista ihan alkuvaiheen seurakisoista vuoden 1999 alkupuolelta. Oli vissiin hieman hävettänyt katsoa...Myöskin pöytäkirja on tallella, muutamia kommentteja siitä lainatakseni: " rikkoo". "Tahti ei säily". "Ei riittävää". "Kuolaimen yllä, ei taivu". "Vastustaa". "Ei avuilla". jne. Koko paperissa ei ole yhtään positiivista kommenttia! Näin meillä alettiin ratsun ura. Ka. 4.95. Tää oli se rata, jossa koin tarpeelliseksi yrittää laukata kaikki tehtävät läpi...

Janakkalassa joskus 2000-luvun taitteessa...

Löytyipä materiaaleista elävää kuvaa Nuorten Suomenhevosten Katselmuksestakin. Vuosi oli 1999. Ennen estekoetta olin hypännyt yhden hevosen kavioilla laskettavat kerrat. Videolta kuulemma näkyy, kuinka innokas olin tilanteesta ja sarjan jälkimmäinen okseri nostettiin 110-120 senttiin. Minua kehuttiin nöyräksi ja yhteistyöhaluiseksi, eteenpäinpyrkimys ja rytmi myös kohdillaan. Mutta olinkohan kuitenkin turhan varomaton koivistani? Olisihan se ollut jännää nähdä, mihin olisin voinut edetä sillä uralla.

Mutta, kukapa nyt vanhoja muistelee eikä taatusti ainakaan haikaile...Ulkoisesti olen saattanut noista 11-12 vuoden takaisista kuvista ja tunnelmista vähän muuttua. Tuolloin olin hyvin ryhdikäs rakennearvostelunkin mukaan, tänä päivänä on selkä vähän pudonnut ja paikkoja välillä vähän jäykistelee. Vauhti ei ole kyllä muuttunut miksikään! Viime kesän kenttäesteetkin menin vieläpä paljon vauhdikkaammin kuin katselmusesteet 11 vuotta sitten! Ja mikä tärkeintä, sisäisesti en ole muuttunut sitäkään vähää. Paitsi ehkä vielä vähän mukavuudenhaluisemmaksi...

vanhoja muisteleva ystävänne

Herra T

PS. Lempinimen Herra T sain ratsastusleirillä vuonna 2000 kuvaamaan suurenkokoista omanarvontunnettani!