Ystäväiseni!

Olen saanut useita huolestuineita yhteydenottoja siitä, etten ole päivittänyt blogiini mitään pitkään aikaan. Että mitä ihmettä tapahtuu, onko kesäloma vai mikä mättää! Totuus on se, etten ole kerta kaikkiaan pystynyt kirjoittamaan sanaakaan! Yritin kyllä, mutta ei siitä tullut mitään! Satutin nimittäin oikean polveni tarhassa huhtikuun lopussa, ja ymmärrättehän, oikeakavioinen kun olen, ei kirjoittamisesta ole tullut mitään! En minä kerta kaikkiaan osaa kirjoittaa vasemmalla kaviolla, vaikka sitäkin kyllä yritin, vannon sen. Tuli vaan epämääräistä siansaksaa mitä en saanut eetteriin esille. Ei tässä ole auttanut muu kuin ottaa aikaa ja parannella jalkaa.

Nyt ihmettelette tietenkin, että mitä tämän ikäinen, rauhalliseksi tunnettu herrasmies touhuaa yksin tarhassaan niin, että satuttaa polvensa perin pohjin. No kuulkaas, sitä olen ihmetellyt itsekin! Ehkä siinä on vähän tullut touhuttua aitanaapureiden kanssa ja sen sellaista, sattuuhan sitä tällaiselle iäkkäämmällekin herrasmiehelle välillä vahinkoja... etupolvi taisi taittua yli ja jotain siellä revähti niin, että näin pelkkiä tähtiä ja maailma musteni hetkeksi. Jalka turposi puolikkaaksi jalkapalloksi ja siinähän sitä sitten lähdettiin klinikalle näytille. Kovan iskun sain myös jalkaani tavalla tai toisella, ja pieni luupala ajelehti jalassa irrallaan. Näin kauheita painajaisia, että nyrkin kokoinen, teräväksi hioutunut luunkimpale uiskentelee verenkierrossani polvesta sydämeen ja se oli sitten se taru...viisaammat valaisivat, että ihan moisesta ei sentään ole kyse. Mutta totuus on se, ettei jalkaa saanut tietenkään rasittaa. Sitä kuvattiin, ultrattiin ja hoidettiin kortisonilla moneen otteeseen, klinikka ja "hovilääkärini" Laura tulivat tutuksi. Ei siinä paljon naurattanut, kun ei kynä pysynyt kaviossa ja kaikenlisäksi sairastarhani oli postimerkin kokoinen. Yllättävän paljon sain äksöniä aikaan myös siinä postimerkissä, menin siinä joutessani pukkipierulaukkaa pientä ympyrää. Laukka ja käännös, pukki ja pieru ja käännös. Jotenkin siihen malliin. Asialla lienee tekonsa myös ihanilla kipulääkkeillä, jotka saivat oloni yllättävän euforiseksi..!

Summa summarum, kävelty siis on koko kevät. Tai kävelty ja kävelty; ihmisten kanssa kävelty ja itsenäisesti pukiteltu. Vähitellen oloni helpottui, päivä päivältä polvi on tullut paremmaksi. Klinikallakaan en ole käynyt nyt moneen viikkoon, kop kop. Toivottavasti ei tarvitsisi ihan heti taas mennä sinne. Vaikka siellä palvelu on mitä ystävällisintä, aina se vähän ikävyyksiä tarkoittaa kun sinne joutuu. Näille elämää nähneille kintuilleni on parasta se, että pääsen säännöllisesti liikkumaan. Sitähän en nyt muutamaan viikkoon päässyt tekemään, ja se vaikuttaa muihinkin jalkoihin. Aika hyvin nyt on paikat taas vertyneet, kun olen päässyt myös ravaamaan jo muutaman viikon aikana ja laukkaakin on saanut luvan kanssa ottaa.

Mitä tästä opimme, rakkaat ystäväni? Älkää todellakaan kokeilko mitään edellämainittua kotona! Älkää riehuko tarhassa tai laitumella yksin saatika kavereiden kanssa! Ei katsokaas tule vahinko kello kaulassa eikä edes ranteessa! Mitättömänkin oloisesta tilanteesta ja pienestä virheliikkeestä voi tulla yllättävän piinallinen tuska ja toipuminen!

Mutta ei tämä kesä ihan läskiksi ole mennyt, ei tosiaankaan! Olen pappalaitumella herrasmies Ampon kanssa kahdelleen. Kelien mukaan olen päässyt kahlaamaan ja uimaan monen monta kertaa! Miten ihanaa kuntoutusta kintuilleni! Näsijärvi on viime päivinä ollut jo kuin linnunmaitoa lämpimyydeltään, eihän se oikein enää edes virkistä!

Terhin kanssa uimassa.

Kun ei virkistä, pitää keksiä muuta ohjelmaa. Ja niin tapahtui, että tuli Näsijärven Ahti vastaan. Tai Näkki, en tiedä kumpi. Mutta tilanne oli äärimmäisen pirullinen! Johdin joukkoa kohti rantaa (Taavi ja Mosse), kun yhtäkkiä se on siinä. Ahti pentele! Poikittain meikäläisen kulkureitillä. Vaikka miten puhisin ja törisin, ei se sika väistänyt. Kävin tökkimässäkin sitä, ei mitään. Enpä olisi uskonut, että on noin kovanaama! Olen toki kuullut legendaarisia juttuja Lochnessin hirviöistä ja Ahdeista, mutta tämä elävässä elämässä kohtaaminen oli minulle kova paikka. Olin varma, että Se käy kinttuun kiinni. Otin rajusti kylkimyyryä oikealle väistääkseni väistämätöntä yhteenottoa (olen loppujen lopuksi aika haluton taistelemaan), mutta uskomattomalla nopeudelle Ahti oli salamana oikealla puolellani ja veti oikean puolen jalat altani! Käsittämätön nopeus, millä Se liikkui! Meni varmaan vatsani alitse, tunsin kylmän henkäyksen mahakarvoissani ja sitten mentiin. Humps vaan, ja loiskista! Jalat alta ja kroppa jatkoi matkaan. Kynnettiin totaalisesti syvälle Näsijärven mutaan. Hetken ilmassa oli pelkkää vettä, mutaroiskeita, meikäläisen jalkoja ja omistajani erinäisiä jäseniä. Turpakin tömähti pohjamutiin ja korvat hörppäsivät vettä. Saakeli että otti päähän! Sain kammettua ylös ja halusin kieltämättä poistua paikalta, mutta en saanut...Ahti oli tehtävänsä tehnyt ja varmasti naureskeli meikäläiselle lähimmästä kaislikosta. Tämä muistetaan, sinä Näsijärven Ahti! Kohtaamme vielä...

Kavereiden kanssa järvieväillä.

Ahdista kuivempiin uutisiin. Pian lähdemme kuulemma leirille. Taasko on vuosi mennyt, kysyn vaan? Tällä kertaa kohteenamme on Mänttä ja siellä uudet tuttavuuden ja kuviot. Uimaankin siellä kuulemma pääsee Keurusselälle. Tuskin siellä sen pahemmat Ahdit on kuin Näsijärvessä, joka sentään sekin on melkoisen suuri järvi. Voipihan tuo olla, että en ihan kaikkia tunteja mukana ole, mutta jaksamiseni ja voinnin mukaan teen mitä pystyn. Toivottavasti ei ole 30 asteen helteet sitten..!

Ihanaa kesän jatkoa,

Trasseli "the Revenge shall happen".