Kesä tuli ja meni. Jotenkin taas salakavalasti. En jää kaipaamaan paarmoja enkä muita öttiäisiä, joskin ötököitä nyt on pitkälle syksyynkin... Hirvikärpästen kanssa on tehty jo tuttavuutta. Hemmetin salamatkustajat, häntään piiloutuvat pirulaiset! Minä EN OLE HIRVI, se pitäisi nyt pienemmälläkin aivokapasiteetilla olla selviö! En elä metsässä, en ole sorkkaeläin, en syö männyntaimia, vältän syöksymistä auton eteen ja hei; näettekö meikäläisellä SARVET?! Juu, ei ole. Silti ne vaanivat aluskasvillisuudessa odottaen, että laahustan ohi, vain päästäkseen hyppäämään kyytiin. Kyllä korpeaa tuollainen. Se on kuulkaa mukavaa havahtua iltapäivänokosilta tai kesken yöunien siihen, että hirvariarmeija lähtee liikkeelle tuolta jostain hanurin juuresta. Ja yleensä lähtevät aina väärään suuntaan. Ei naurata.

Kesää 2012 muistellen..

Syksyn tullen omistaja lähtee aina käymään Ypäjällä. Olen kyllä sitä mieltä, ettei sitä sinne pitäisi päästää. Kuka lie taas houkutellut? Sekoaa aina jotenkin. Sieltä kun se palaa, on poskilla kuumeiset läikät ja silmät tuijottavat tyhjyyteen. Yhtäkkiä se alkaa mittailla meikäläistä katseellaan päästä varpaisiin, kaivaa kankisuitset jostain naftaliinista ja sitten sitä lähdetään töpöttelemään kentälle. Todella upeeta.  Niiden suomenhevosten katseleminen ei tee tolle hyvää. Jotenkin ne realiteetit siinä aina hetkeksi häviää. Enhän minä voi tästä yhtäkkiä huippuluokan suokkitykiksi muuttua. Kun on ne geenit, on menneisyys ja on tämä hetki. Me nyt vaan ollaan erilaisia, jokainen täällä. Eivät anna enää edes hypätä. Tunnilla kotikentällä kun olin hikoillut koko setin, pääsi Elvi lopuksi hyppäämään muutamia esteitä. En minä vaan! Kiitos vaan ja näkemiin. Olen ilmeisesti osa-aikaeläkkeellä; kouluhinkkaushommiin kyllä kelpaan, mutta hyppäämään en enää pääse. Tunnen jo nyt, kuinka jokavuotinen syysmasennus tekee tuloaan, pahempana kuin koskaan...

syysterveisin
osa-aika-Trasseli