Odotan kevättä ja sitä myötä uuden elämän alkamista, mutta en saa hetken rauhaa ajatustyölleni! Erityisesti lauantait ovat nykyään pienen hevosparan lepopäivän oikeuksien riistoa! Ei tipu ylityökauraa, ei tule lisukeheiniä, eipä ole näkynyt liiasta työstä palauttavaa porkkanakiloa! Meikäläinen raataa hiki hatussa, vaikka todellakin olisi parempaakin tekemistä. Kuten katsella lumen sulamista tai odotella seuraavia heiniä.

Messutreenit

Kuvittelin aloittavani tässä hissukseen sujuvan liukumisen kohti eläkepäiviä. Vaan eipä ole onnistunut! Joinain lauantaipäivinä olen joutunut jopa tuplatyön uhriksi eli selvää riistoa ilmassa! Aamupäivisin Reijan tunti tai Reija on itse kiivennyt selkääni. Illalla vielä messutreenit maneesilla. Anna mun kaikki kestää! No kestänhän minä, ei tässä nyt mitään heikkoja tai vammaisia olla. Kyllä on peruskunto kohdillaan tällä atleetilla, mutta en vaan ymmärrä tätä kaikkea hemmetin touhuumista! Kentällä veuhkotaan ja keuhkotaan että miten pitää liikkua ja miten taipua, sitten lyödään vielä traikkuun ja maneesilla keuhkoominen jatkuu: hitaammin, lujempaa, uudestaan.

Messutreenit

Mukava nähdä uusia kavereitani kyllä, niiden kanssa sujuu mainiosti. Ketähän taas ne ensi viikonlopun messut eniten jännittää? Saanen arvata että noita meuhkoovia ja keuhkoovia ratsastajia ja apujoukkojansa! Meikäläinen osaa ohjelman ulkoa ja erityisesti laukkakohdat maistuvat. Olen Limpun kanssa kärjessä, joten ilmeisesti uskovat, että suostumme vetämään porukkaa...Saas nähdä nyt sitten. Lähden hakemaan Kyralta nimmarin, jos vaan areenan laidalla näen. Muutenkin, jos näen jotain mielenkiintoista, taatusti käyn vilkaisemassa. Terhi-ystäväni vuosien varrelta ratsastaa samoissa karkeloissa. Jos se yrittää taas tulla pussailemaan meikäläistä, pistän kyllä stopin. Joku roti show-miehelläkin...

Tapaamisiin hevosmessuilla!