Sitä hullua miestä en ole nähnyt täällä, vaikka olen kysellyt kavereilta ja tarkkaillut ympäristöäni. Olen ymmärtänyt, että Huittisten Hullu Mies viittaisi tarinan mukaan ahkeruuteen ja jonkinlaiseen työhulluuteen. Ahkeria täällä ovat kyllä kaikki ihmiset ja nelijalkaiset kolleganikin olleet, ehkä siis tosiaan Huittisissa tiedetään jotakin ahkeruudesta! Kyllä olen minäkin ahkera ollut. Pysyisi vaan jäsenet ja nivelet ja sen sellaiset vauhdissa mukana. Henkisellä tasolla riittäisi meininkiä, jos vaan kroppa pysyisi perässä..! Aamulla kukonlaulun aikaan (no ei nyt sentään ihan, koska ne kaverit tosiaan aloittaa kello 04..) alkoi kouluratojen suorittaminen. Meitä oli neljä, yksi suoritti perusmerkin, toinen aikuismerkin ja kaksi sitten radat muuten vaan harjoituksen ja kommenttien takia. Meitsi vetäisi A:0:n. Hetki kesti taas kerätä jäsenet jotenkin alle ja saada liike rullaamaan. Siltikin sain ihan suhtkoht hyvän radan aikaiseksi mielestäni. Niitä kulmien "nuolemisia" ja muita kouluhinkkausjuttuja en aina ymmärrä, mutta asiallisesti ja kuuliaisesti menin silti. Siinä oli jopa muutama ihan hyvä siirtyminen laukasta käyntiin vaikka nehän nyt suht vaikeita on... laukasta pysähdykseen olikin sitten jo vähän vaikeampi rasti. Ja ne keskiaskellajit, no ne nyt on sellaisia, laukka meni ihan jees sentään. Ei se nyt mikään gp-rata ollut, mutta kyllä ope antoi kutosta ja seiskaakin eikä kyllä ollut yhtään nelkkua. Minua ei kyllä paljon numerot kiinnosta muuta kuin heinien kilomäärässä.

Onnellinen esteillä.

Hetken hengähdin tarhassa ja sitten olikin jo taas mentävä. Tämä on aivan varmasti viimeinen tunti tälle leirille, minulle luvattiin kun ilmeeni alkoi jo olla hieman kärsinyt. Meikäläinenhän ei ole kyllä kiukutellut tällä reissulla ollenkaan. Tajusin sen itsekin vasta nyt! En ole ärhennellyt, kohotellut takajalkoja tai mitään muutakaan sellaista. Olen varmaan ollut liian väsynyt sellaiseen? Tai olenko alitajuntaisesti ajatellut, että tuo eukko jättää meikäläisen tänne työleirille koko kesäksi, jos käyttäydyn epäsopivasti? Liikunhan minä joka päivä. Mutta en sentään näin tiiviillä tahdilla, yli kahta tuntia päivässä, enimmäkseen ravaten ja laukaten..! Laukasta puheenollen, viimeinen tunti oli onneksi kruunu työleiriviikolle. Se oli nimittäin Annan estetunti! Ohjelmassa taas pari tiukkaa kaarretta ja niihin tarkkojen teiden harjoittelua. Lisäksi oli pitkään kaipaamani jumppasarja! Jumppaaminen on hanurista muuten, mutta jumppasarja estekentällä on aina huippua! Kolme estettä, yksi laukka-askel kumpaankin väliin. Siihen kun kauniisti töräyttää ensimmäiselle esteelle, niin saa vaan naatiskella koko setin loppuun! Riittävästi vauhtia, reteesti laukkaa ja avot! Vielä kun olisi saanut viimeiseksi sellaisen isomman okserin, niin olisin päässyt taas tuulettamaan kainaloita! No tuulettuivat ne hyvin näillä vähän pienemmilläkin esteillä.

Meikäläiselle tämän työleiriviikon ehdottomasti suurin anti on ollut päästä hyppäämään. Tehtäviä, ratoja, jumppia! Kaikki ikävä unohtuu sillä hetkellä, kun saa lähestyä estettä  ja tehdä siitä henkisesti hakkelusta! Trasseli versus esteet, 6-0!

Ilmeellä on väliä, hevosen meinaan.

Ihana hetki oli kuitenkin päästä kotiin. Oli sitten jatkossa esteitä tai ei. Tuttuun tarhaan Mossen viereen! Mossekin oikein hörisi ja tuli heti tohkeissaan aidalle ihmettelemään, että missä meikkis on ollut. Haisin kuulemma oudolta. Huittislaiselta, hän totesi, mitä se sitten tarkoittaakaan. Olipas mukava nähdä häntä ja muita kavereita! Nyt vaan toivon, että kehoni toipuu tästä kaikesta yhtä nopeasti kuin mieleni - piristävä reissu, uudet maisemat ja uudet esteet ylitettäväksi! Mutta kyllä kotona on mukavaa lepuutella jomottavia jäseniään ja esittää eläkeläiskävelyä. Laitumellekin on toiveita päästä!