Niin se taas lävähti yksi vuosi ympäri ja uusi alkoi! Mistä näitä vuosia oikein tulee, mihin ne menevät ja milloin ne päättyvät? Meinaan vaan, kun ei tullut maailmanloppuakaan joulun tienoilla. Mihin sekin jäi, kun piti olla niin varma tapaus? Kavereitten kesken lyötiin vetoa, että tuleeko se vai eikö se tule. Meikäläinen taisi hävitä. Olin varautunut keräämällä heinää ja kauraa ruokintakerroilta, jos vaikka loppu olisi tullut ja minä olisin jäänyt yksin. BUAAH, en todellakaan keränny enkä säästänyt yhtään mitään! Luulitteko todella, että meikäläinen on joku orava?! En todellakaan ole. Kaikki syön ja tuhoan mitä eteen tulee. Sitten jos maailmanloppu tulee, kuolen ainakin kylläisenä..
Mutta nyt iloisempiin asioihin. Vuosi on vaihtunut ja maailma rullaa yhä raiteillaan! Meikäläinen täytti vuosia virallisen hevosten iän laskennan mukaisesti. Nyt voin sanoa itseäni kaksikymppiseksi! Kakskytä vuotta ja sikana! Tai siis trasselina. Ei tunnu yhtään sen vanhemmalta nyt kuin eilenkään. Mutta palataan merkkipäiväasioihin tarkemmin keväämmällä sitten...
Vielä on palattava hieman vuoden 2012 puolelle! Vuosi veteli tosiaan viimeisiään, kun tädit saivat päähänsä, että lähdetään vielä koulukisoihin. Oli niillä otsaa, minä olin jo varautunut vuodenvaihteeseen ja rauhalliseen loppuvuoteen, niin mitä vielä. Ensin käytiin maneesilla treenaamassa, siellä innostuin taas kovasti lähemmäs sadan metrin baanasta joka aina tietyn kulman jälkeen avautui edessäni... ei, en saanut leikkiä kuninkuusravien maalisuoraa, pahus sentään. Terhi ei oikein lämmennyt keskittymiskyvyn puutteelleni, mutta minkäs minä siitä välitän. Hallissa oli tilaa ja tunnelmaa, melkein itekseen sai baanata menemään, käytin hyvin hyödykseni tilaisuuden! Eivät nuo moisesta luovuttaneet, vaan tulivat seuraavana aamuna taas pakkaamaan minut liikkuvaan lokerooni. Kohteena oli Kangasala. Tunnistin paikan, olen samassa pihapiirissä käynyt niveliäni hoidattamassa.
Nyt ei kuitenkaan menty jalkataivutuksiin vaan esittämään jalkojen liikeradat ihan liikkumalla! Terhi otti päättäväisen otteen ja muutamat näppärät suunnitelmani unohtuivat nopeasti. Parempi oli vaan yrittää seurata vaatimuksia. Energiaa riitti, joten oli ihan mukavakin lampsia menemään maneesin pienessä verkassa. Luokassani (B-merkin kouluohjelma) ei ollut kuin neljä osallistujaa, kun yksi oli jäänyt poiskin. Ei se menoa haitannut. Verkassa riitti silti sutinaa, sillä ensimmäinen luokka oli sekin vielä kesken. Sopu sijaa antaa! Huomasin kyllä, kun omistajani välillä maneesin nurkassa piilotteli naurunpyrskähdyksiä. Sen mielestä olin varsinainen pontteroosa ja pikkupönäkkä siellä muiden joukossa. Trasseli; lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä.. Naurakaa vain!
Viimein tuli meikäläisen vuoro. Tämä pönäkkä lähti tahkoamaan rataa läpi Terhin tarkassa ohjeistuksessa. Poikkeuksellisesti onnistuin pysymään suht rentona ja rauhallisena, vaikka menohaluja kyllä oli... Käynti meni kuitenkin välillä vallan passimaiseksi ja muutamaan otteeseen klenkkasin kuin aavikon kameli kohti lähimpää juottopaikkaa. No hitto, sen verran oli jännitystä ilmassa kuitenkin, kun odotin koko ajan sitä laukannostopaikkaa. Sen odottamisessa menee yleensä aina koko ohjelma enkä yleensä toivu siitä laukasta ollenkaan. Se on mukavinta, laukata! Nyt kuitenkin Terhin onnistui rauhoittaa minut tekemään siisti ja tasainen raviohjelma. Ja ne laukat tulivat! En päässyt ryökäisemään kunnolla, joten ne laukatkin meni suht tasaiseen ja rauhalliseen tapaan. Höh! Eipä jäänyt siitä radasta paljon kertomista jälkipolville! Ei ryöhäämistä, jänislaukkaa tai totaalista hyytymistä. Ainoaksi saavutuksekseni voin laskea hetkittäisen oikeaoppisen kamelikäyntini!
Huoltojoukot olivat tyytyväisiä, tämähän sujui ihan siististi. Suurin yllätys tuli kuitenkin luokan lopussa: voitimme kyseisen luokan! Minullehan se tarkoitti sitä, että jouduin vielä loppukäynneistä lähtemään palkintojenjakoon Terhin kanssa, mutta suotakoon tämä pieni ilo heille. Näyttivät olevan niin tyytyväisiä ja taisin saada muutaman ylimääräisen herkkupalankin. Ehkä joskus kannattaa käyttäytyä radalla suht coolisti? Keskiarvoni oli 65, 217 % ja kommenttina "hyvä putte"! Tämä putte kiittää ja kumartaa! Palkintojenjaossa tajusin, ettei päiväni ollutkaan mennyt aivan hukkaan; tuomari kyseli, uskaltaako tuolle laittaa ruusuketta, kun vaikuttaa kovin kuumalta? Silloin ymmärsin, että olin saanut kuin saanutkin ylläpidettyä jotakin huolella vaalimastani imagosta...
terveisin
Herra T
Kommentit