te ette tiedä miten poikki meikäläinen on! Kässätteekste, mä oon hevosena niin loppu! Keskikesän lepuuttelin ja hoidattelin vähän niveliä sieltä sun täältä, mutta auta armias, loppukesä lähti taas aivan käsistä. Kyllä nyt väsyttää. Oon ihan poikki ja puhki ja maitohapoilla ja kyllästynyt.
Tai väsyttää niinku tietynlaiset asiat, ei ihan kaikki väsytä. Syöminen ei ole vastenmielistä eikä väsytä sitten niin yhtään. Sitä jaksan tehdä. Sitä paitsi olen lähtenyt pudottamaan lihaksiani selästä ja hanurista, sitäkin jaksan tehdä hyvin. Antaa mennä vaan! Myöskin jaksan kipaista pellolle nyhtämään loppukesän korret kitusiini, ei rasita yhtään se homma. Oikein ripeästi voidaan sinne mennä ja vähän hitaammin takaisin päin.
Jaksan myös mainiosti ottaa Mossen kanssa pikku ritolat, kun tytsit on selässä sadevaatteissa ja ilman satuloita... No Mossen ideahan se kyllä oli, en minä itse olisi noin hauskaa juttua keksinytkään. Sen jaksoin hienosti, oikein helppo oli ottaa äkkilähtö ja tehdä myös äkkipysähdys, niin että Tiina kierähti alas selästä. Jonkinlainen kunnia se on minulle, en muista äkkiä milloin olisi joku selästäni pudonnut..? En kyllä tehnyt sitä pysähdyshässäkkää tahallani, oli siinä sitä tilannetta enkä oikein hallinnut kroppaani.
Ripeästi jaksan myös maastolenkin kärryjen edessä tehdä ja reippaasti kävellä ja hölkkäkin maistuu, kun porukka on kyydissä eikä häslää koko ajan selässä. Helposti myös jaksan nukkua ja torkkua loppukesän auringossa, jaksan seistä niillä jalansijoilla vaikka hamaan tappiin tai siis seuraaviin heiniin saakka.
Mutta TOI HEMMETIN KOULURATSASTUSHINKKAUSNAURETTAVUUS MUA VÄSYTTÄÄ! Sitä en jaksa enää ollenkaan. Siis ihan totta hei kaverit! Taas alkoi seuravalmennus, mukaan on mentävä ja mukana ollaan niin pitkään kun se on terveydellisesti ja muutenkin järkevää. Siis: kouluhinkkausta. Liikunta on hyvästä, kyllähän sinä sen Trasseli tiedät! Juu tiedän tiedän... mutta sitä liikuntaakin on niin monenlaista.. Reija kävi pitkästä aikaa selässä ja yritti suoristaa meikäläistä ja irrotella vähän jämähtänyttä olemustani. Eli: kouluhinkkausta. Seurakisat oli kylällä ja sinne oli mentävä, miksi, sitä en tiedä. En ole edes kouluratsu, mutta piti mennä. Joten: kouluhinkkausta! Hinkati hinkati hinkati! Pää on sekaisin kaikesta hinkkaamisesta. Menen mielelläni eteenpäin ja teen jotain järkevää, mutta toi alkaa mennä yli hilseen ja harmaantuneen tupeeni!
Ensin aloitettiin seuravalmennus Hannan valvonnassa... sitten Reija tuli kokeilemaan missä jamassa meikä on!
ja vielä kaiken kruunuksi kouluratsastuskilpailut! Voi elämä!
Omistajani ja minun yhteisen taipaleen 14-vuotismerkkipäivä sai siis arvoisensa kruunauksen, kun kävimme näytillä Tampereen ratsastusseuran kisoissa lauantaina. Sunnuntain esteet olisivat kiinnostaneet enemmän, mutta ei ollut vaihtoehtona. En minä koville siellä joutunut, totuuden nimissä, kävelyä enimmäkseen mentiin verkat, mutta alkoi se puuduttaa siihen malliin, että siirryin puolitehoille. Löntsäilin ohjelman läpi miten kuten. Mutta en aiheuttanut mitään pahennusta, laukannut läpi tai muutakaan tyypillistä, vaan raahustin läpi kun ei vaan niinku huvittanut enää! Pitäkää ratanne. Tällä kertaa ei uhkailtu myydä saman tien, joten pääsin takaisin kotiin ja tein kai edes jotakin oikein senkin päivän aikana. En voittanut enkä ollut viimeinen. En ollut hyvä enkä huonoin. Saavutus sekin, eh..? Mutta jos tämä on omistajani näkemys siitä, mikä olisi minulle mieluista merkki- ja juhlapäivän tekemistä, niin kaukana on... Vielä on siis oppimista hänellä kaikkien näiden vuosien jälkeen..!
Nyt on asetuttava iltaruoille ja sen jälkeen unille, tämä kaikki kouluratsastuksen ajatteleminenkin on saanut minut taas kovin väsyneeksi... krooh... kröhm..
Kommentit